Tämä mangojuustokakku syntyi Myttiksen yllytyksestä ihan vain tavallisen torstain kunniaksi. Kaivelin turhaan kaappeja keksien varalta, sillä koska meillä olisi keksejä kaapissa, kysyn vaan? No, ei auttanut muuta kuin tehdä ne keksit. Turvauduin vanhaan kaurakeksireseptiini, koska se on aina toiminut loistavasti juustokakuissa, paremmin kuin Digestivekeksit usko pois! Olen aina inhonnut liivatteen hajua ja sisältöä, joten mielelläni testailen juustokakkuversioita, joissa liivatetta ei löydy.
Mangojuustokakku
110g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl grahamjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
Sulata voi kattilassa, ota pois levyltä ja lisää sokeri ja kaurahiutaleet. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vielä lopuksi sekoita kananmuna taikinan joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja nostele lusikalla taikina pellille ja taputtele isohkoiksi kekseiksi. Keksit eivät juurikaan leiviä. Paista 200 asteessa 8-10 min kullankeltaisiksi. Keksit ovat uunista otettaessa pehmeitä, mutta kovenevat jäähtyessään.
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettua voita sen verran, että saat taputeltua keksit tasaisesti vuoan pohjalle.
Mangotäyte
500g maustamatonta tuorejuustoa
2 prk vaniljaskyr tai vastaavaa vaniljarahka/jugurttivalmistetta
n. 200g pakastemangoja soseutettuna
Päälle
n.200g pakastemangoja soseutettuna
Sekoita ainekset keskenään ja kaada keksipohjan päälle. Lopuksi soseuta vielä n. 200g pakastemangoja ja levitää mangotäytteen päälle. Laita koko komeus pakastimeen ja ota se sulamaan vähintään puolta tuntia ennen tarjoilua.
Kuva ei tee tälle kunniaa, lopputulos on raikas, ei liian makea ja keksipohja on ihanan tahmean kaurainen. Digestivekekseillä voi toki vähän oikaista, mutta suosittelen kokeilemaan näillä kekseillä!
No comments:
Post a Comment