Aloitimme talon metsästyksen heti toisena päivänä Georgiaan saapumisemme jälkeen. Kiertelimme toistakymmentä taloa ja aika pian totesimme, että meistä ei ole kerros- tai rivitaloasujiksi ja keskityimme omakotitaloihin. Mies oli jo Suomessa tehnyt selvitystä koulualueista ja niistä kouluista, joihin potentiaalisesti haluaisimme lapsemme laittaa ja tämän perusteella haarukoimme alueita, joilta taloja etsimme. Koulu määräytyy siis pitkälti asuinpaikan mukaan. Koulut antavat useita eri tilastotietoja mm. kuinka moni oppilas saa tuetun kouluruoan, miten koulu sijoittuu arvosanojen perusteella ja yllättävää kyllä kerrotaan myös se millainen rotujakauma koulussa on.
Vuokrataloja oli kohtuullisesti tarjolla, vaihtoehtoja rajasi jonkin verran se, että perheessämme on kissa. Pienet lemmikit eivät kuitenkaan useammissa paikoissa olleet ongelmana. Halusimme rauhallisen asuinalueen, kohtuullisen matkan päässä miehen työpaikasta ja että myös koulut olisivat suhteellisen lähellä. Muutaman talon kohdalla ongelmaksi osoittautui huono sisäilma, yksikin järvenrantatalo oli NIIN ihana ja en oikeasti olisi halunnut tuntea sitä hajua nenässäni enkä kirvelyä silmissä, mutta ei ne oireet tahtomalla hävinneet. Kukaan muu meistä ei huomannut siellä mitään erityistä. Ulkona tutkimme asiaa tarkemmin, niin huomasimme, että etupihan sadevesirännit ohjasivat sadevedet talon perustuksiin ja toinen sivu talosta oli vihreän/harmaan levän peitossa, joten sain kyllä riittävästi vahvistusta tuntemuksilleni.
Vähän reilun viikon etsimisen jälkeen löytyi talo, jossa on riittävästi tilaa, raikas ilma ja huoneet suht järkevästi. Lisäksi alue on rauhallinen ja asuinalueelta löytyy tenniskenttiä ja uima-allas, jotka ovat itse asiassa 50 m päässä meiltä. Alue on rakennettu 90-luvulla ja talot ovat hyvin samannäköisiä ja -kokoisia. Meidän talomme on ollut vuokra-asuntona jo pidempään ja selkeästi kaipaisi vähän rakkautta ja remonttia, mutta tämä tikkasi riittävän monta boxia tämänhetkiseen tarpeeseemme. Pientä sääntöä tämän kanssa on on kyllä ollut. Esimerkiksi tämän viikon olimme tosin ilman lämmintä vettä, koska lämminvesivaraaja lakkasi maanantaina toimimasta ja yläkerran kylpyamme laski vedet alas autotallin katosta läpi, kun lapset olivat ensimmäistä kertaa kylpemässä. Pääsääntöisesti vuokranantaja reagoi asioihin varsin ripeästi, mutta sitä uutta kylpyammeen putkistoa ollaan odoteltu jo joulukuulta lähtien.
Friday, March 22, 2019
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Tornadovaroitus!
Viime yönä saatiin tuntumaa Georgian sääilmiöihin. Viiden aikoihin havahduimme Bulliksen kanssa valojen välähtelyyn, jyrinään j...
-
Aloitimme talon metsästyksen heti toisena päivänä Georgiaan saapumisemme jälkeen. Kiertelimme toistakymmentä taloa ja aika pian totesimme, e...
-
FLORIDA KEYS 🚘 Florida Keys yhdessä päivässä. Okei, ei kuulosta hyvältä ajatukselta, mutta kun jo näin lähellä ollaan! Mi...
-
EVERGLADES NATIONAL PARK 🚘 Alligaattorisafari oli Floridanreissumme tehtävälistalla ja oli vähän haastavaa löytää mat...
No comments:
Post a Comment