Friday, April 19, 2019

Tornadovaroitus!

Kuvahaun tulos haulle Tornado Warning ga






Viime yönä saatiin tuntumaa Georgian sääilmiöihin. Viiden aikoihin havahduimme Bulliksen kanssa valojen välähtelyyn, jyrinään ja paloautojen ulinaan. Sitkeästi yritimme jatkaa unia, mutta paloautoja tuli aina vaan lisää ja lisää, ja nukkuminen oli ärsyttävän hankalaa. Jonkun ajan kuluttua Zirppis tulee ovelle peittoon kääriytyneenä ja sanoo, että eikö meidän pitäisi mennä kellariin, täällä on tornadovaroitus. Me molemmat pomppasimme pystyyn ja nappasimme puhelimet kouraan ja totta se oli, tornadovaroitus ja kehotus mennä talon alakerroksiin. Salamat välähtelivät jatkuvasti ja jyrinä seurasi heti perässä. Nopea googletus selvitti, että pahin vaara oli ohi ja tornado oli jo lähtenyt ohittamaan meitä Johns Creekiä kohti. Tällä kertaa ei reagoitu ajoissa, mutta onneksi ei ollut suurempaa vaaraa tällä kohtaa. Ne mitä luulimme paloautojen ääniksi olivatkin tornadovaroitusääniä. Tuntuu aika oudolta, että ääni on samanlainen kuin paloautossa? No, nyt kun sen tietää!

Naapuri laittoi aamulla viestiä, että olimmeko hoksanneet tornadovaaran, hän pyysi laittamaan vielä erikseen kännykkään ohjelman, joka varoittaa tornadoista. Ukkonen hellitti, mutta vesisade jatkui puoleen päivään saakka rankkana ja puhelimeen tuli varoitus vielä äkkitulvistakin (flash flood). Että semmoinen aamu. Tete kertoi koulusta tullessaan, että kaverin talosta oli mennyt ikkunoita rikki, ja meikät vain yrittää vetää sikeitä ärsyttävistä paloautoista huolimatta!

Tuesday, April 9, 2019

Spring break Floridaan, osa 3 Key West


FLORIDA KEYS



 🚘

Florida Keys yhdessä päivässä. Okei, ei kuulosta hyvältä ajatukselta, mutta kun jo näin lähellä ollaan! Miamista on Key Westiin 3,5 tunnin ajomatka, joten another roadtrip! Semmoinen tunne kumminkin oli, että paikka on nähtävä, joten eihän siinä sitten mikään auttanut. Maisemat Florida State Road 1 varrella eivät odotuksista huolimatta olleet mitään ihmeellisiä, muutama iso silta juu, mutta muuten semmoista vähän Karibiantyyppistä, vähän vähemmän siistiä ja enemmän suttuista. Merinäkymät olivat aina mahtavia, mutta täytyy sanoa, että ne olivat vähemmistössä. Perillä Key Westissä oli kyllä tosi siistiä ja kaunista ja sellaista mitä olisin odottanut koko Florida Keysiltä. Positiivista oli, että missään ei näkynyt hillittömiä hotelleja tai korkeita rakennuksia, vaan kaikki rakennukset olivat matalia ja ketjuhotelleja en bongannut yhtään. Täälläkin ihmisiä oli paljon kävelemässä ja pyöräilemässä ja Key Westissä oli samanlaista kiireetöntä lomatunnelmaa kuin Savannahissa








                                                                                 🚘
Ajelimme aivan eteläisimpään kärkeen ja parkkeerasimme Fort Zachary Taylor Parkkiin, joka mainostaa itseään Key Westin parhaana rantana. Paikkaa oli suositeltu snorkkelointiin ja sitähän piti tietysti kokeilla. Merenkäynti oli vähän tavallista kovempaa ja aaltoja sen mukaisesti. Harmillisesti aallot sekoittivat vettä sen verran, että näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Onnistuimme näkemään vaivaiset 4 erilaista kalalajia ja kaikki olivat perustylsiä hiekanvärisiä, joten mitään suurta hehkutusta snorkkelointi tässä paikassa ei saanut aikaan. Viime kesän Kroatian reissu antoi kyllä paljon enemmän tällä saralla. Ranta oli muutenkin lohkareinen ja kaikille taisi tulla jonkinmoisia haavoja ja ruhjeita uimareissulla. Aurinkorasva loppui kesken, mutta onneksi rannan läheisyydessä oli puustoa ja paljon picnic-pöytiä, joten ei ollut pakko olla paahteessa. 






Key Westissä sijaitsee USA:n mantereen eteläisin paikka ja pitihän se käydä katsomassa. Paikalla on värikäs Betonitörppö, johon on kirjoitettu "90 miles to Cuba, Southernmost Point, Continental U.S.A" ja hillittömän pitkä jono ihmisiä, jotka jonottivat pääsyä kuvaan sen kanssa. Juu, ei jääty jonottamaan, mutta nähty on 😁 





Florida Keys yhdessä päivässä, niin, ehkä se ei olekaan niin hullu ajatus, koska minulle se yksi päivä riitti. Vaikka Key Westissä oli oma tunnelmansa, niin jotenkin jotain jäi puuttumaan. Varta vasten en enää Florida Keysille lähtisi, mielummin sitten oikeasti jollekin Karibian saarelle, mutta ehkä purjehdusreissun pysäkki? Joka tapauksessa minusta Floridalla on paljon enemmän annettavaa, kuin mitä Keys antaa ymmärtää.

🚘

Paluumatkan ajoimme yhteen putkeen ja matkan olisi pitänyt kestää vähän reilu tuntia, mutta todellisuudessa matkaan meni lähes 12 tuntia, koska matkan varrelle sattui erinäisiä kolareita, tietöitä ja perusfloridalaista säätämistä liikenteessä. Onneksi oli vielä kokonainen viikonloppu edessä ennen arjen alkamista!

Monday, April 8, 2019

Springbreak Floridaan osa 2, Everglades




EVERGLADES NATIONAL PARK



 🚘

Alligaattorisafari oli Floridanreissumme tehtävälistalla ja oli vähän haastavaa löytää matkanjärjestäjä, kun ei oikein osannut tietää mitä vaatia ja odottaa. Loppujen lopuksi valkkasimme summissa yhden ja pölähdimme paikalle, ajatuksena oli ajaa seuraavaan paikkaan jos ensimmäinen ei tärppää. Ostimme liput (noin 100 dollaria/ 6hlö) ja jäimme ihmettelemään mitä seuraavaksi tapahtuu. Meidät ohjattiin alueelle, jossa oli muutamia alligaattoreita häkissä (ja yksi bonusgaattori ihan vapaana!) ja liuta terraarioita, joissa oli erilaisia Evergladesilta vangittuja pythoneita (opimme, että kyseessä on vieraslaji, joka on tehokkaasti päässyt leviämään suoalueella ja viihtyy vallan mainiosti, tosin paikalliset pienlajit eivät ole tästä kovin innoissaan). Meille pidettiin lyhyt luento alligaattoreista ja käärmeistä, ja lopuksi käärmeitä ja pikkugaattoria pääsi silittelemään. Sen jälkeen suokiiturin (airboat) kyytiin!




Suokiituri oli äänekäs ja meille jaettiin vanutupot korviin ennen matkan alkua, mutta meteli oli silti huumaava. Mangroverämeikköön oli tehty kulkuväyliä, joita pitkin kuljettiin avoimemme suoalueelle ja siellä sitten päästeltiin välillä poikittain sivuliirtoa, se oli hurjan hauskaa, mutta väistämättä tuli mieleen millaisia vaikutuksia noilla veneillä on eläimistöön, pesimisiin, poikasiin yms. Jarruja niissä vekottimissa ei nimittäin ole. Muutama haikara ainakin pelästytettiin lentoon reissun aikana. 





Alligaattoreita nähtiin kymmenkunta reilun puolen tunnin aikana, lisäksi näimme monenlaisia kurkia/haikaroita, erilaisia suokilpikonnia ja yhden vauva-alligaattorinkin. Kaikkiaan hieno kokemus ja Evergladesista ja sen eläimistöstä sai varsin hyvän käsityksen, ihan mieletön paikka! Everglades on uskomattoman laaja alue ja suota on joka puolella silmänkantamattomiin. 






Baby alligator!
Suokiiturireissun jälkeen oli vielä mahdollisuus pitää vauva-alligaattoria sylissä. Se oli ihanan pehmeä (squishy lasten mielestä) vatsapuolelta, muutenkin jännän tuntuinen ja varsin rauhallinen käsiteltävä. En kyllä yhtään ihmettele, että näitä otetaan lemmikiksi. Tosin väistämättä jossain kohtaa huomataan, että pikkualligaattori ei ole enää pieni, eikä turvallinen kaveri ja vapautetaan se johonkin sopivaksi katsottuun jokeen/kanavaan/lampareeseen. Että, juu ei oteta lemmikiksi, vaikka olisi kuinka squishy ja jännä ja pehmeä.

                                                                               
                                                                               🚘

Loppupäivä ihmeteltiin ihan toisenlaisia liskoja hotellin pihamaalla ja nautittiin uima-altaasta ja hyvistä kirjoista. Näitä kippurahäntiä, Curly tail lizard, näkyi vähän joka puolella, tämäkin on vieraslaji Floridassa, ne on joskus 1940-luvulla tuotu Karibialta torjumaan jotain sokeriruokojen tuholaisia. Näitä pidetään kuulemma myös lemmikkeinä.




Springbreak Floridaan osa1, Savannah ja Miami



Springbreak, viikko vapaata koulusta ja Florida. Kuulostaa hyvältä! Arvoimme jonkin aikaa miten ja minne menemme, mutta päädyimme lopulta Miamin seutuun ja piiiitkäään automatkaan. 


                                                                             🚘

Menomatkalla pysähdyimme lounastauolle Savannahiin. Savannah on Georgian rannikolla ja sinne on Alpharetasta noin 4 tunnin ajomatka. Ensimmäisenä pisti silmään jalankulkijoiden määrä, palmut ja ihanat vanhat rakennukset. Savannahista löytyy keskustan lisäksi paljon muutakin nähtävää ja tekemistä ja sinne on ehdottomasti päästävä uudestaan (ja ehkä mielummin ilman lapsia, ihan täydellinen paikka romanttiselle viikonlopulle 😀). Kaikkiaan siis aivan valloittava kaupunki! Paljon puistoja, joissa kasvaa suuria puita, niistä roikkuvaa etelälle tyypillistä espanjansammalta, kavioiden kopinaa ja ylipäätään kaikkialta huokuva vanhan etelän tunnelma.








    
  🚘

Ensimmäisen yön yövyimme Jacksonvillessä Floridan puolella. Ilta meni hotellin uima-altaalla, joten Jacksonville jäi tältä erää näkemättä. Seuraavana aamuna suuntasimme nokan kohti etelää, edessä oli vielä vajaan viiden tunnin ajomatka Fort Lauderdaleen, jossa meillä oli hotelli varattuna. Ajomatkat menivät hyvin sujuvasti ilman ylimääräisiä pysähdyksiä, ruuhkia tai yllätyksiä. Hotellilla jouduimme odottelemaan tunnin verran huoneemme siivoamista, vaikka saapumisaikamme oli tiedossa. Hotelli tarjosi meille ilmaiset virvokkeet ja teimme olomme mukavaksi hotellin sohvabaariin. Illalla lähdimme vielä käymään Fort Lauderdale Beach Parkissa uimassa, kovin kauan ei ehditty uida, koska tuli hämärä, mutta nähtiin tosi komea auringonlasku.



     
 🚘

Ensimmäinen varsinainen lomapäivä ja Miami Beach. Täytyy myöntää, että en olisi halunnut tykätä Miami Beachistä, mutta pakko siihen oli ihastua. Siisti, tilava, ja kaikki mitä rantapäivältä voi toivoa. Siis aurinkorasvasta lähtien, rannalla oli oikeasti aurinkorasva-automaatteja, vau! Käytin kyllä omaa rasvaa ja kärväytin sekä selkäni että poskipääni 😳. Syytän kyllä merta ja kolmen tunnin pulikointia, pitää jatkossa laittaa puhelimeen herätys, että muistaa lisätä sitä rasvaa! Meillä oli kolme bodyboard lautaa mukana ja huippukivaa aalloissa. Melskasin vedessä kolmen nuorimman kanssa, kun Bullis juoksee yhtä-äkkiä rantaviivalle ja huutaa:"Hai!". Voin sanoa, että tuli vähän kiire 😬. Siitä se sitten ui rauhallisen viileästi ohi, selvästi tottuneena siihen, että tyypit väistävät tieltä pois. Vähän aikaa oli semmoinen empivä olo palata takaisin mereen, mutta se meni aika nopeasti ohi. Siellä oli niin paljon muutakin evästä, että ihan hurjan huono tuuri pitäisi olla, että se omaan koipeen kävisi kiinni.





Floridan liikennekulttuuri tuntui poikkeavan Georgian liikenteestä aika tavalla. Todella röyhkeitä kiilaajia, läheltä piti ohituksia ja kaistojen välillä suhaajia meni jatkuvasti ohi. Vilkun käyttö vaikuttaa olevan satunnaista ja toisaalta vilkuttamalla ei saa ollenkaan niin helposti tilaa kuin Georgiassa. Äänitorvea soitetaan myös paljon herkemmin ja nimenomaan tilanteissa, joissa jonkun mielestä olisi pitänyt kiilata, ohittaa täpärästi tai suhauttaa kaistojen välistä kuin mielipuoli. Autokanta on keskimäärin paljon rähjäisempää, toistaalta vastaan tuli myös enemmän autoja tyyliin Lamborgini, Porche ja Ferrari.

Art Deco kaupunginosaa





Friday, March 22, 2019

Lapset ja koulu

Lasten koulun aloittaminen ei ollut ihan yksinkertainen asia. Jokaiselle lapselle tulee ensin tehdä silmä- korva- ja hammastarkastukset tässä osavaltiossa tämän osavaltion lääkärin tekemänä. Lisäksi tarvitaan joukko rokotuksia. Lapsillemme annettiin Suomessa A+B hepatiittirokotteet (Twinrix) meningokokkirokote (Menveo), lisäksi nuorimmaisemme sai vesirokkorokotteen ja MPR rokotteen, joten rokoteasiat olivat tänne tullessa kunnossa. Terveystietojen lisäksi koulu tarvitsee tietysti henkilöpaperit eli passin ja todistuksen siitä, että tosiaan asumme koulun alueella eli vesi/sähkölaskun sekä vuokrasopimuksen nähtäväksi.

Saimme vakuutusyhtiöltä listan lääkäriasemista, joita he suosittelevat käytettävän. Soitin lääkäriasemalle ja selvisi, että he tarvitsevat lasten terveystiedot ennen tarkastusta. Emme olleet tietenkään tajunneet niitä lähtiessä pyytää, joten nyt sitten odottelemme lasten terveystietoja Suomesta. Annoimme vakuutusyhtiöllemme valtakirjat tietojen hankkimiseen ja tulivat noin kahdessa viikossa.  Vakuutusyhtiö antoi myös listan lääkäriasemista ja hammaslääkäriasemista, joita he suosittelivat käytettävän. Ei mennyt ihan putkeen. Soittelin listat läpi ja osoittautui, että koko lista oli täynnä hammaskirurgiasemia ja lääkäriasema lista oli täynnä kiropraktikkoja ja plastiikkakirurgien yhteystietoja. Loppujen lopuksi otin ystävämme Googlen avuksi ja etsin hammaslääkärin ja lääkäriaseman itse, maksoimme itse ja perimme rahat lopulta vakuutusyhtiöltä.

Meillä on neljä lasta, Myttis 2001, Mimu 2004, KTG 2008 ja Tete 2013. Georgia vaatii jokaiselta lapselta Georgialaisen lääkärin tekemän terveystarkastuksen, hammastarkastuksen ja rokotustodistuksen. Terveystarkastukset ja hammaslääkärikäynti sujuivat varsin mutkattomasti ja nopealla aikataululla. Rokotukset hoidimme tosiaan jo Suomessa, mutta se että saimme ne Georgian viralliselle rokotuslomakkeelle, kesti 3 kuukautta. Ensin sairaanhoitaja oli jättänyt osan rokotteista kirjaamatta, toisella kerralla kaikkien lasten kaikkiin rokotteisiin oli merkitty umpeentumisajaksi tämä kevät (vaikka useampi niistä ei tarvitse vahviketta enää ikinä), kolmannella kerralla rokotteiden päivämäärät olivat menneet sekaisin ja lomakkeista puuttui lääkärin nimikirjoitus ja päivämäärä. Toisinsanoen ajelin lukemattomia kertoja lääkäriasemalle, koululle ja takaisin niiden lomakkeiden kanssa, soittelin koulut läpi ja uudestaan ja uudestaan sille lääkäriaseman hoitajalle, joka kerta vakuuteltiin, että nyt kaikki on kunnossa. Samalla koulut lähettivät viestejä, että lapset eivät voi tulla huomenna kouluun jos lomakkeet eivät ole kunnossa. Lopulta kävin varsin tiukan (pidin malttini ja käyttäydyin asiallisesti, vaikka pinna oli palanut jo täydellisesti) puhelinkeskustelun kyseisen hoitajan kanssa ja sanoin, että nyt riittää ja otin saman tien yhteyttä koulupiirin johtavaan sairaanhoitajaan. Sitten alkoi tapahtua, ja sain lopulta anteeksipyytelyt ja pahoittelut lääkäriasemaltakin.

Myttis käy Alpharetta High Schoolia, Mimu Webb Bridge Middle Schoolia ja KTG & Tete New Prospect Elementary Schoolia. Myttis ja Mimu kulkevat kouluun bussilla ja KTG ja Tete kävelevät tai pyöräilevät. Koulupäivät ovat pitkiä ja läksyjä tulee paljon, lisäksi on monenlaisia projekteja ja lisätehtävämahdollisuuksia. Ylemmillä koulutasoilla ei ole välitunteja vaan seuraavaan luokkaan siirrytään heti edellisen päätyttyä. Alakoulussa on 1-3 välituntia, mutta ne saatetaan pitää sisällä jos sää on kylmä (ulkovälitunnit on monesti peruttu jos lämpöä on ollut +3 -10C ja joskus lämpimämmälläkin säällä, jos on tuulista). Kaikki lapsemme ovat valittaneet melusta varsinkin ruokatuntien aikana ja käytävillä. Tunneilla on ilmeisesti rauhallisempaa kuin Suomessa, eikä opettajille huudella yläkoulussakaan. 

Amerikankoti

Aloitimme talon metsästyksen heti toisena päivänä Georgiaan saapumisemme jälkeen. Kiertelimme toistakymmentä taloa ja aika pian totesimme, että meistä ei ole kerros- tai rivitaloasujiksi ja keskityimme omakotitaloihin. Mies oli jo Suomessa tehnyt selvitystä koulualueista ja niistä kouluista, joihin potentiaalisesti haluaisimme lapsemme laittaa ja tämän perusteella haarukoimme alueita, joilta taloja etsimme. Koulu määräytyy siis pitkälti asuinpaikan mukaan. Koulut antavat useita eri tilastotietoja mm. kuinka moni oppilas saa tuetun kouluruoan, miten koulu sijoittuu arvosanojen perusteella ja yllättävää kyllä kerrotaan myös se millainen rotujakauma koulussa on.

Vuokrataloja oli kohtuullisesti tarjolla, vaihtoehtoja rajasi jonkin verran se, että perheessämme on kissa. Pienet lemmikit eivät kuitenkaan useammissa paikoissa olleet ongelmana. Halusimme rauhallisen asuinalueen, kohtuullisen matkan päässä miehen työpaikasta ja että myös koulut olisivat suhteellisen lähellä. Muutaman talon kohdalla ongelmaksi osoittautui huono sisäilma, yksikin järvenrantatalo oli NIIN ihana ja en oikeasti olisi halunnut tuntea sitä hajua nenässäni enkä kirvelyä silmissä, mutta ei ne oireet tahtomalla hävinneet. Kukaan muu meistä ei huomannut siellä mitään erityistä. Ulkona tutkimme asiaa tarkemmin, niin huomasimme, että etupihan sadevesirännit ohjasivat sadevedet talon perustuksiin ja toinen sivu talosta oli vihreän/harmaan levän peitossa, joten sain kyllä riittävästi vahvistusta tuntemuksilleni.

Vähän reilun viikon etsimisen jälkeen löytyi talo, jossa on riittävästi tilaa, raikas ilma ja huoneet suht järkevästi. Lisäksi alue on rauhallinen ja asuinalueelta löytyy tenniskenttiä ja uima-allas, jotka ovat itse asiassa 50 m päässä meiltä. Alue on rakennettu 90-luvulla ja talot ovat hyvin samannäköisiä ja -kokoisia. Meidän talomme on ollut vuokra-asuntona jo pidempään ja selkeästi kaipaisi vähän rakkautta ja remonttia, mutta tämä tikkasi riittävän monta boxia tämänhetkiseen tarpeeseemme.  Pientä sääntöä tämän kanssa on on kyllä ollut. Esimerkiksi tämän viikon olimme tosin ilman lämmintä vettä, koska lämminvesivaraaja lakkasi maanantaina toimimasta ja yläkerran kylpyamme laski vedet alas autotallin katosta läpi, kun lapset olivat ensimmäistä kertaa kylpemässä. Pääsääntöisesti vuokranantaja reagoi asioihin varsin ripeästi, mutta sitä uutta kylpyammeen putkistoa ollaan odoteltu jo joulukuulta lähtien.

Asioita, joita kaipaan Suomesta



1. Tuppisuisia kassahenkilöitä. Kyllä, joskus haluaisin tehdä ostosreissun ilman, että joku kommentoi ostoksieni määrää tai laatua tai jonkun tuotteen puuttumista/vaatteitani/säätä/tulevaa juhlapyhää/mennyttä juhlapyhää/aksenttiani(tähän mennessä minua on veikattu 4x saksalaiseksi, 2x irlantilaiseksi, ruotsalaiseksi ja hollantilaiseksi) /lomasuunnitelmiani/lapsiani/sitä että onko lapsia tosiaan 4/ miten epätavallista on, että kellään on 4 lasta/ onko Suomessa kovinkin tavallista, että on 4 lasta/ täällä noin montaa lasta per perhe ei juuri näe kuin Utahissa, ja se taas on jo ihan toinen juttu...

2. Ostoskärryjä jotka tottelevat mielenliikkeitäsi. Kyllä, täällä ostoskärryt eivät mene sinne minne haluat, paitsi jos se on eteenpäin, sillä eteenpäin nämä nelipyöräiset paholaisenkärryt kyllä kulkevat. Suoraan eteenpäin, mutta jos tulee vaikka tarve tehdä tiukka käännös 90 asteen kulmassa, niin se vaatii uskomattoman pitkän sarjan erilaisia ylös-alas, kääntö-vääntö manööverejä, joiden kourissa keskivertoihminen päätyy silmät pullistuen vääntämään ostoskärryn kahvasta toivoen parasta, ettei törmää kolmeen muuhun kotiäitiin, jotka samalla käytävällä vääntävät hampaat irvessa omia kärryjään.

3. Kierrätystä. Kyllä, nimenomaan sitä, että saan lajitella jätteeni ja kiikuttaa jokaisen roskan sinne minne se kuuluukin ja kantaa ylpeyttä siitä, että kaatopaikkaroskis tyhjätään vain 2 kuukauden välein. Täällä meillä on kaatopaikkaroskis ja ns. kierrätysroskis, jotka tyhjätään tienvarresta kerran keskiviikossa. Kierrätysroskikseen voi laittaa tietynlaisia muovipulloja, metallipurkit, sanomalehdet ja pahvit, mitään muuta ei sitten oikein voikaan kierrättää järkevästi. Biojätekin tungetaan jätemyllyn kautta viemäriin ja en edes halua ajatella mitä kaikkea moskaa jätevedenpuhdistamo ottaa täällä vastaan? Muovipussit voi sentään viedä kauppoihin kierrätettäväksi, ja minä inhoan muovipusseja!!!

4. Maksulliset muovipussit, jotka ainakin teoriassa voi käyttää useampaan kertaan. Kyllä, täällä muovipussit ovat pääsääntöisesti ilmaisia (hyvä Lidl maksullisine kasseineen!) ja pieniä ja ohuita ja sinne mahtuu tasan kaksi tavaraa ja silti pussi menee rikki. Jos menet vain kerran viikossa ruokaostoksille (=paljon ruokaa) ne pakataan noin viiteenkymmeneenkolmeen ärsyttävään pieneen ohueen muovipussiin, joihin kuhunkin pakataan tasan kaksi tavaraa, ja jokaisesta pussista menee joku sivu halki. (Ja kyllä en anna pakata viikkoruokaostoksiani viiteenkymmeneenkolmeen muovipussiin, vaan käytän Suomesta tuotuja kestokasseja, jotka saavat sekä myyjän että tavaranpakkaajan hyvin hämmentyneeseen tilaan ja nämä kaksi eivät ikinä usko, kun sanon, että minun kassini kestävät enemmän kuin kaksi tavaraa ja loppujen lopuksi pakkaan itse ja otan itse vastuun kasseistani ja niiden kestävyydestä ja ne kestävät kerpele!) ja minä inhoan muovipusseja!!!

5. Reippaita kävelijöitä. Kyllä, joudun jatkuvasti tilanteeseen, että edessäni lompsii yksi tai useampi ihminen, jotka raahautuvat eteenpäin niinkuin heillä olisi sikiöaikana jäänyt tukiranka muodostumatta. Ameebamaisen hitaasti ja vailla kiirettä nämä ihmiset laahustavat eteenpäin tilanteessa kuin tilanteessa. Suojatietä ylittävät ihmiset ovat täyttä piinaa, et pääse tilanteesta mihinkään ja piina k e s t ä ä, k e s t ä ä ja k e s t ä ä!!! Pidän hampailla kiinni ratista ja kamppailen vastaan, että en syöksy auttamaan heitä vauhdin löytymisessä.

6. Kävellen ja pyörälläkin pääsee. Kyllä, Amerikkalainen menee autolla joka paikkaan, kimppakyytejä ei harrasteta ja matkan ei tarvitse olla 10 metriä pidempi, kun sen voi hyvin taittaa autolla. KTG:n ja Tete koulussa on noin 700 oppilasta, näistä oppilaista noin 30 kulkee kouluun bussilla, päivästä ja säästä riippuen 2-8 kulkee kävellen tai pyörällä ja loput n. 660 kultamussukkaa tuodaan äidin tai iskän autolla. Voin sanoa että trafiikki on aamuisin valtava ja autoletkat ruuhkauttavat koulujen lähistöt täydellisesti. Niin ja se koulumatkan pituus lastemme koulussa on maksimissaan 2 kilometriä.

7. Puhtaampi ruoka ja luotettavat pakkausmerkinnät. Kyllä, täällä pakkaukseen saa merkitä mitä sinne nyt sitten haluaa merkitä, paitsi käsittääkseni luomu ( ja jos joku tietää jotain muuta, älkää kertoko minulle, koska haluan pysyä kuplassani), jonka saa merkitä tuotteisiin, jotka on valmistettu 90 jotain prosenttisesti luomutuotteista. Joka tapauksessa tuotteisiin siis saa merkitä mitä tykkää ja niissä myös lukee mitä sattuu ja sitten jos ei lue, niin sitten vasta epäilykset alkavatkin herätä. Saako olla geenimanipuloitua, antibiooteilla höystettyä kanaa, hyönteismyrkyillä huuhdottujen kasviksien kera?

Tornadovaroitus!

Viime yönä saatiin tuntumaa Georgian sääilmiöihin. Viiden aikoihin havahduimme Bulliksen kanssa valojen välähtelyyn, jyrinään j...