Lapset ja koulu

Lasten koulun aloittaminen ei ollut ihan yksinkertainen asia. Jokaiselle lapselle tulee ensin tehdä silmä- korva- ja hammastarkastukset tässä osavaltiossa tämän osavaltion lääkärin tekemänä. Lisäksi tarvitaan joukko rokotuksia. Lapsillemme annettiin Suomessa A+B hepatiittirokotteet (Twinrix) meningokokkirokote (Menveo), lisäksi nuorimmaisemme sai vesirokkorokotteen ja MPR rokotteen, joten rokoteasiat olivat tänne tullessa kunnossa. Terveystietojen lisäksi koulu tarvitsee tietysti henkilöpaperit eli passin ja todistuksen siitä, että tosiaan asumme koulun alueella eli vesi/sähkölaskun sekä vuokrasopimuksen nähtäväksi.

Saimme vakuutusyhtiöltä listan lääkäriasemista, joita he suosittelevat käytettävän. Soitin lääkäriasemalle ja selvisi, että he tarvitsevat lasten terveystiedot ennen tarkastusta. Emme olleet tietenkään tajunneet niitä lähtiessä pyytää, joten nyt sitten odottelemme lasten terveystietoja Suomesta. Annoimme vakuutusyhtiöllemme valtakirjat tietojen hankkimiseen ja tulivat noin kahdessa viikossa.  Vakuutusyhtiö antoi myös listan lääkäriasemista ja hammaslääkäriasemista, joita he suosittelivat käytettävän. Ei mennyt ihan putkeen. Soittelin listat läpi ja osoittautui, että koko lista oli täynnä hammaskirurgiasemia ja lääkäriasema lista oli täynnä kiropraktikkoja ja plastiikkakirurgien yhteystietoja. Loppujen lopuksi otin ystävämme Googlen avuksi ja etsin hammaslääkärin ja lääkäriaseman itse, maksoimme itse ja perimme rahat lopulta vakuutusyhtiöltä.

Meillä on neljä lasta, Myttis 2001, Mimu 2004, KTG 2008 ja Tete 2013. Georgia vaatii jokaiselta lapselta Georgialaisen lääkärin tekemän terveystarkastuksen, hammastarkastuksen ja rokotustodistuksen. Terveystarkastukset ja hammaslääkärikäynti sujuivat varsin mutkattomasti ja nopealla aikataululla. Rokotukset hoidimme tosiaan jo Suomessa, mutta se että saimme ne Georgian viralliselle rokotuslomakkeelle, kesti 3 kuukautta. Ensin sairaanhoitaja oli jättänyt osan rokotteista kirjaamatta, toisella kerralla kaikkien lasten kaikkiin rokotteisiin oli merkitty umpeentumisajaksi tämä kevät (vaikka useampi niistä ei tarvitse vahviketta enää ikinä), kolmannella kerralla rokotteiden päivämäärät olivat menneet sekaisin ja lomakkeista puuttui lääkärin nimikirjoitus ja päivämäärä. Toisinsanoen ajelin lukemattomia kertoja lääkäriasemalle, koululle ja takaisin niiden lomakkeiden kanssa, soittelin koulut läpi ja uudestaan ja uudestaan sille lääkäriaseman hoitajalle, joka kerta vakuuteltiin, että nyt kaikki on kunnossa. Samalla koulut lähettivät viestejä, että lapset eivät voi tulla huomenna kouluun jos lomakkeet eivät ole kunnossa. Lopulta kävin varsin tiukan (pidin malttini ja käyttäydyin asiallisesti, vaikka pinna oli palanut jo täydellisesti) puhelinkeskustelun kyseisen hoitajan kanssa ja sanoin, että nyt riittää ja otin saman tien yhteyttä koulupiirin johtavaan sairaanhoitajaan. Sitten alkoi tapahtua, ja sain lopulta anteeksipyytelyt ja pahoittelut lääkäriasemaltakin.

Myttis käy Alpharetta High Schoolia, Mimu Webb Bridge Middle Schoolia ja KTG & Tete New Prospect Elementary Schoolia. Myttis ja Mimu kulkevat kouluun bussilla ja KTG ja Tete kävelevät tai pyöräilevät. Koulupäivät ovat pitkiä ja läksyjä tulee paljon, lisäksi on monenlaisia projekteja ja lisätehtävämahdollisuuksia. Ylemmillä koulutasoilla ei ole välitunteja vaan seuraavaan luokkaan siirrytään heti edellisen päätyttyä. Alakoulussa on 1-3 välituntia, mutta ne saatetaan pitää sisällä jos sää on kylmä (ulkovälitunnit on monesti peruttu jos lämpöä on ollut +3 -10C ja joskus lämpimämmälläkin säällä, jos on tuulista). Kaikki lapsemme ovat valittaneet melusta varsinkin ruokatuntien aikana ja käytävillä. Tunneilla on ilmeisesti rauhallisempaa kuin Suomessa, eikä opettajille huudella yläkoulussakaan. 

Amerikankoti

Aloitimme talon metsästyksen heti toisena päivänä Georgiaan saapumisemme jälkeen. Kiertelimme toistakymmentä taloa ja aika pian totesimme, että meistä ei ole kerros- tai rivitaloasujiksi ja keskityimme omakotitaloihin. Mies oli jo Suomessa tehnyt selvitystä koulualueista ja niistä kouluista, joihin potentiaalisesti haluaisimme lapsemme laittaa ja tämän perusteella haarukoimme alueita, joilta taloja etsimme. Koulu määräytyy siis pitkälti asuinpaikan mukaan. Koulut antavat useita eri tilastotietoja mm. kuinka moni oppilas saa tuetun kouluruoan, miten koulu sijoittuu arvosanojen perusteella ja yllättävää kyllä kerrotaan myös se millainen rotujakauma koulussa on.

Vuokrataloja oli kohtuullisesti tarjolla, vaihtoehtoja rajasi jonkin verran se, että perheessämme on kissa. Pienet lemmikit eivät kuitenkaan useammissa paikoissa olleet ongelmana. Halusimme rauhallisen asuinalueen, kohtuullisen matkan päässä miehen työpaikasta ja että myös koulut olisivat suhteellisen lähellä. Muutaman talon kohdalla ongelmaksi osoittautui huono sisäilma, yksikin järvenrantatalo oli NIIN ihana ja en oikeasti olisi halunnut tuntea sitä hajua nenässäni enkä kirvelyä silmissä, mutta ei ne oireet tahtomalla hävinneet. Kukaan muu meistä ei huomannut siellä mitään erityistä. Ulkona tutkimme asiaa tarkemmin, niin huomasimme, että etupihan sadevesirännit ohjasivat sadevedet talon perustuksiin ja toinen sivu talosta oli vihreän/harmaan levän peitossa, joten sain kyllä riittävästi vahvistusta tuntemuksilleni.

Vähän reilun viikon etsimisen jälkeen löytyi talo, jossa on riittävästi tilaa, raikas ilma ja huoneet suht järkevästi. Lisäksi alue on rauhallinen ja asuinalueelta löytyy tenniskenttiä ja uima-allas, jotka ovat itse asiassa 50 m päässä meiltä. Alue on rakennettu 90-luvulla ja talot ovat hyvin samannäköisiä ja -kokoisia. Meidän talomme on ollut vuokra-asuntona jo pidempään ja selkeästi kaipaisi vähän rakkautta ja remonttia, mutta tämä tikkasi riittävän monta boxia tämänhetkiseen tarpeeseemme.  Pientä sääntöä tämän kanssa on on kyllä ollut. Esimerkiksi tämän viikon olimme tosin ilman lämmintä vettä, koska lämminvesivaraaja lakkasi maanantaina toimimasta ja yläkerran kylpyamme laski vedet alas autotallin katosta läpi, kun lapset olivat ensimmäistä kertaa kylpemässä. Pääsääntöisesti vuokranantaja reagoi asioihin varsin ripeästi, mutta sitä uutta kylpyammeen putkistoa ollaan odoteltu jo joulukuulta lähtien.

Asioita, joita kaipaan Suomesta

1. Tuppisuisia kassahenkilöitä. Kyllä, joskus haluaisin tehdä ostosreissun ilman, että joku kommentoi ostoksieni määrää tai laatua tai jonkun tuotteen puuttumista/vaatteitani/säätä/tulevaa juhlapyhää/mennyttä juhlapyhää/aksenttiani(tähän mennessä minua on veikattu 4x saksalaiseksi, 2x irlantilaiseksi, ruotsalaiseksi ja hollantilaiseksi) /lomasuunnitelmiani/lapsiani/sitä että onko lapsia tosiaan 4/ miten epätavallista on, että kellään on 4 lasta/ onko Suomessa kovinkin tavallista, että on 4 lasta/ täällä noin montaa lasta per perhe ei juuri näe kuin Utahissa, ja se taas on jo ihan toinen juttu...

2. Ostoskärryjä jotka tottelevat mielenliikkeitäsi. Kyllä, täällä ostoskärryt eivät mene sinne minne haluat, paitsi jos se on eteenpäin, sillä eteenpäin nämä nelipyöräiset paholaisenkärryt kyllä kulkevat. Suoraan eteenpäin, mutta jos tulee vaikka tarve tehdä tiukka käännös 90 asteen kulmassa, niin se vaatii uskomattoman pitkän sarjan erilaisia ylös-alas, kääntö-vääntö manööverejä, joiden kourissa keskivertoihminen päätyy silmät pullistuen vääntämään ostoskärryn kahvasta toivoen parasta, ettei törmää kolmeen muuhun kotiäitiin, jotka samalla käytävällä vääntävät hampaat irvessa omia kärryjään.

3. Kierrätystä. Kyllä, nimenomaan sitä, että saan lajitella jätteeni ja kiikuttaa jokaisen roskan sinne minne se kuuluukin ja kantaa ylpeyttä siitä, että kaatopaikkaroskis tyhjätään vain 2 kuukauden välein. Täällä meillä on kaatopaikkaroskis ja ns. kierrätysroskis, jotka tyhjätään tienvarresta kerran keskiviikossa. Kierrätysroskikseen voi laittaa tietynlaisia muovipulloja, metallipurkit, sanomalehdet ja pahvit, mitään muuta ei sitten oikein voikaan kierrättää järkevästi. Biojätekin tungetaan jätemyllyn kautta viemäriin ja en edes halua ajatella mitä kaikkea moskaa jätevedenpuhdistamo ottaa täällä vastaan? Muovipussit voi sentään viedä kauppoihin kierrätettäväksi, ja minä inhoan muovipusseja!!!

4. Maksulliset muovipussit, jotka ainakin teoriassa voi käyttää useampaan kertaan. Kyllä, täällä muovipussit ovat pääsääntöisesti ilmaisia (hyvä Lidl maksullisine kasseineen!) ja pieniä ja ohuita ja sinne mahtuu tasan kaksi tavaraa ja silti pussi menee rikki. Jos menet vain kerran viikossa ruokaostoksille (=paljon ruokaa) ne pakataan noin viiteenkymmeneenkolmeen ärsyttävään pieneen ohueen muovipussiin, joihin kuhunkin pakataan tasan kaksi tavaraa, ja jokaisesta pussista menee joku sivu halki. (Ja kyllä en anna pakata viikkoruokaostoksiani viiteenkymmeneenkolmeen muovipussiin, vaan käytän Suomesta tuotuja kestokasseja, jotka saavat sekä myyjän että tavaranpakkaajan hyvin hämmentyneeseen tilaan ja nämä kaksi eivät ikinä usko, kun sanon, että minun kassini kestävät enemmän kuin kaksi tavaraa ja loppujen lopuksi pakkaan itse ja otan itse vastuun kasseistani ja niiden kestävyydestä ja ne kestävät kerpele!) ja minä inhoan muovipusseja!!!

5. Reippaita kävelijöitä. Kyllä, joudun jatkuvasti tilanteeseen, että edessäni lompsii yksi tai useampi ihminen, jotka raahautuvat eteenpäin niinkuin heillä olisi sikiöaikana jäänyt tukiranka muodostumatta. Ameebamaisen hitaasti ja vailla kiirettä nämä ihmiset laahustavat eteenpäin tilanteessa kuin tilanteessa. Suojatietä ylittävät ihmiset ovat täyttä piinaa, et pääse tilanteesta mihinkään ja piina k e s t ä ä, k e s t ä ä ja k e s t ä ä!!! Pidän hampailla kiinni ratista ja kamppailen vastaan, että en syöksy auttamaan heitä vauhdin löytymisessä.

6. Kävellen ja pyörälläkin pääsee. Kyllä, Amerikkalainen menee autolla joka paikkaan, kimppakyytejä ei harrasteta ja matkan ei tarvitse olla 10 metriä pidempi, kun sen voi hyvin taittaa autolla. KTG:n ja Tete koulussa on noin 700 oppilasta, näistä oppilaista noin 30 kulkee kouluun bussilla, päivästä ja säästä riippuen 2-8 kulkee kävellen tai pyörällä ja loput n. 660 kultamussukkaa tuodaan äidin tai iskän autolla. Voin sanoa että trafiikki on aamuisin valtava ja autoletkat ruuhkauttavat koulujen lähistöt täydellisesti. Niin ja se koulumatkan pituus lastemme koulussa on maksimissaan 2 kilometriä.

7. Puhtaampi ruoka ja luotettavat pakkausmerkinnät. Kyllä, täällä pakkaukseen saa merkitä mitä sinne nyt sitten haluaa merkitä, paitsi käsittääkseni luomu ( ja jos joku tietää jotain muuta, älkää kertoko minulle, koska haluan pysyä kuplassani), jonka saa merkitä tuotteisiin, jotka on valmistettu 90 jotain prosenttisesti luomutuotteista. Joka tapauksessa tuotteisiin siis saa merkitä mitä tykkää ja niissä myös lukee mitä sattuu ja sitten jos ei lue, niin sitten vasta epäilykset alkavatkin herätä. Saako olla geenimanipuloitua, antibiooteilla höystettyä kanaa, hyönteismyrkyillä huuhdottujen kasviksien kera?

Georgian korkein vesiputous

Minä sitten rakastan Amerikkalaisia State Parkeja! Reitit on hyvin merkittyjä ja puistot yleensä tosi hyvin hoidettuja. Georgiassa yksi meidän ensimmäisistä State Park vierailumme kohdistui Amicalola Falls State Parkiin lähelle Ellinjayta. Amicalola Falls on Georgian korkein vesiputous, jonka pudotus on reilut 220 metriä ja puisto on yksi suosituimmista tässä osavaltiossa. Meiltä Alpharetasta on Amicalolalle noin tunnin ajomatka.

Putouksen huipulle pääsee kahta lapsiystävällistä reittiä, Visitor Centerin takaa lähtevä vähän pidempi reitti tai sitten suoraan rappusia ylös putousta kohden nousemalla. Me valkkasimme pidemmän metsäreitin, joka kiemurteli metsäistä rinnettä aina vaan ylöspäin, ja lopulta vastaan tuli vähän epämääräinen hiekkatie, joka johti sitten lopulta putouksen huipulle. Reitin varrella oli pääasiassa pusikkoista metsikköä tai metsikköistä pusikkoa, mutta osuu polulle muutamia loistavia näköaloja Appalakkien kumpuileville rinteille. Todennäköisesti valitsisin saman kiertosuunnan seuraavallakin kerralla. Loppumatkasta putouksen kohina kuului jo hurjana, mutta juuri mitään ei näkynyt, putous antoi odottaa viimeiseen saakka. Huipulta löytyi sitten mahtava näköala, joka oli kaiken kapuamisen arvoinen! Rappusreitillä näytti olevan huomattavasti enemmän väkeä ja voisi kuvitella kauniimmalla säällä olevan vielä enemmän tungosta. Suosittelisin saapumista mahdollisimman varhain aamulla tai sitten vähän huonommalla kelillä. Rappusia oli hauska mennä alaspäin ja juuri kun luuli nähneensä putouksen kauneimman kohdan, niin seuraavassa hetkessä löytyi vielä upeampi kuvakulma. Tuntui että matka meni supernopeasti. Alhaalla putous pienenee ja pienenee ja pienenee ja näyttää lopulta pieneltä purolta. Visitor centerin vierestä löytyy lasten leikkipuisto ja joitain picnic pöytiä evästystä varten.

Matkalla Amicolalle pysähdyimme pysähdyimme Dahlonegan kaupunkiin sieltä on ilmeisesti lähtenyt liikkeelle USA:n ensimmäinen kultaryntäys. Tosi sievä pikku kaupunki kuin suoraan lännenelokuvista. Sieltä löytyy hyvä valikoima ravintoloita ja antiikkikauppoja.

Matkaan!

Meillä ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia muuttaa Georgiaan, mutta Bulliksen ilmoitettua työtarjouksesta kesti noin kaksi sekuntia tehdä ratkaisu.  Miksi ulkomaille? Siihen on varmasti montakin hyvää syytä, mutta suurimpana tekijänä on varmasti aikaisemmat kokemuksemme Englannin Guildfordista, jossa asuimme vuosina 2001-2003. Sitä paitsi meillä oli ollut tässä välissä erilaisia toteutumattomia virityksiä mm. Intian Bangaloreen ja Columbian Medelliniin,  ja näihin verrattuna Alpharetta Georgia US vaikutti toki ihan sivistyksen kehdolta. Sitäpaitsi paluu Suomeen Englannin työkomennuksen jälkeen oli ollut todella nihkeää. Kaipasin kaikkea Englannista ja joka ikinen asia Suomessa ärsytti. Toki se ärsytys ja ikävä ajan myötä laimenivat ja Suomesta alkoi taas löytyä hyviä puolia ja kotiuduin Pirkanmaalle loistavasti, mutta se tietty kipinä kuitenkin jäi. Sukulaisten ja ystävien jääminen Suomeen on aina vaikea asia, mutta onneksi yhteydenpitovälineitä löytyy nyt enemmän kuin vuosituhannen vaiheessa.

Työtarjous tuli syksyllä 2017, jolloin Bullis oli ollut silloisessa työpaikassaan 3 kuukautta, työlupa oli mahdollista saada vasta kun hän oli ollut kyseisessä työpaikassa tasan vuoden, joten jouduimme odottamaan seuraavan vuoden syksyyn ennen kuin työlupahakemus voitiin laittaa vireille. Kesällä 2018 asiat alkoivat rullata eteenpäin. Loppukesästä saimme työlupahakemuksen eteenpäin ja se lepäili muutaman viikon erinäisillä työpöydillä ja tuli kertaalleen bumerangina takaisin, aika tuntui aivan äärimmäisen pitkältä, mutta loppujen lopuksi prosessissa ei mennyt vähän reilua kuukautta kauempaa. Työluvan jälkeen viisumit saatiin nopeasti. Kävimme koko perhe Helsingissä Yhdysvaltojen suurlähetystössä jättämässä viisumihakemukset ja viikon kuluttua passit tulivat viisumeineen postitse kotiin. Itse jäin opintovapaalle seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Tämän blogin tarkoitus on toimia päiväkirjana seuraavan kahden vuoden ajan, samalla mukana kulkee minulle rakkaita teemoja liikuntaan, ruokaan, matkailuun ja kädentaitoihin liittyen.