Meillä ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia muuttaa Georgiaan, mutta Bulliksen ilmoitettua työtarjouksesta kesti noin kaksi sekuntia tehdä ratkaisu. Miksi ulkomaille? Siihen on varmasti montakin hyvää syytä, mutta suurimpana tekijänä on varmasti aikaisemmat kokemuksemme Englannin Guildfordista, jossa asuimme vuosina 2001-2003. Sitä paitsi meillä oli ollut tässä välissä erilaisia toteutumattomia virityksiä mm. Intian Bangaloreen ja Columbian Medelliniin, ja näihin verrattuna Alpharetta Georgia US vaikutti toki ihan sivistyksen kehdolta. Sitäpaitsi paluu Suomeen Englannin työkomennuksen jälkeen oli ollut todella nihkeää. Kaipasin kaikkea Englannista ja joka ikinen asia Suomessa ärsytti. Toki se ärsytys ja ikävä ajan myötä laimenivat ja Suomesta alkoi taas löytyä hyviä puolia ja kotiuduin Pirkanmaalle loistavasti, mutta se tietty kipinä kuitenkin jäi. Sukulaisten ja ystävien jääminen Suomeen on aina vaikea asia, mutta onneksi yhteydenpitovälineitä löytyy nyt enemmän kuin vuosituhannen vaiheessa.
Työtarjous tuli syksyllä 2017, jolloin Bullis oli ollut silloisessa työpaikassaan 3 kuukautta, työlupa oli mahdollista saada vasta kun hän oli ollut kyseisessä työpaikassa tasan vuoden, joten jouduimme odottamaan seuraavan vuoden syksyyn ennen kuin työlupahakemus voitiin laittaa vireille. Kesällä 2018 asiat alkoivat rullata eteenpäin. Loppukesästä saimme työlupahakemuksen eteenpäin ja se lepäili muutaman viikon erinäisillä työpöydillä ja tuli kertaalleen bumerangina takaisin, aika tuntui aivan äärimmäisen pitkältä, mutta loppujen lopuksi prosessissa ei mennyt vähän reilua kuukautta kauempaa. Työluvan jälkeen viisumit saatiin nopeasti. Kävimme koko perhe Helsingissä Yhdysvaltojen suurlähetystössä jättämässä viisumihakemukset ja viikon kuluttua passit tulivat viisumeineen postitse kotiin. Itse jäin opintovapaalle seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.
Tämän blogin tarkoitus on toimia päiväkirjana seuraavan kahden vuoden ajan, samalla mukana kulkee minulle rakkaita teemoja liikuntaan, ruokaan, matkailuun ja kädentaitoihin liittyen.
Thursday, March 21, 2019
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Tornadovaroitus!
Viime yönä saatiin tuntumaa Georgian sääilmiöihin. Viiden aikoihin havahduimme Bulliksen kanssa valojen välähtelyyn, jyrinään j...
-
Aloitimme talon metsästyksen heti toisena päivänä Georgiaan saapumisemme jälkeen. Kiertelimme toistakymmentä taloa ja aika pian totesimme, e...
-
FLORIDA KEYS 🚘 Florida Keys yhdessä päivässä. Okei, ei kuulosta hyvältä ajatukselta, mutta kun jo näin lähellä ollaan! Mi...
-
EVERGLADES NATIONAL PARK 🚘 Alligaattorisafari oli Floridanreissumme tehtävälistalla ja oli vähän haastavaa löytää mat...
No comments:
Post a Comment